Näetkö 7 veljestä vai kanootin?
Vai intiaanien tapaan paarit?
Kenties juomakauhan tai lihakirveen?

Etsimme olennaisuudet – viemme viestisi uuteen ulottuvuuteen!

 

Kaikilla kansoilla on ollut oma tulkintansa Otavasta. Kaikki oikeita ja jossain tilanteessa myös olennaisia. Esimerkiksi himmeän Alcor-tähden erottaminen toimi aikanaan näkötestinä. Ja tutut tähtikuviot toimivat aikansa Google Mapsina. Meille Tähti Viestintä -tiimissä tähdet toimivat innoittajana. Ne antavat asioille oikeita mittasuhteita, pakottavat ajattelemaan asioiden ulottuvuuksia ja löytämään olennaisen.

TIIMI

Keitä olemme

Lupaamme asiakkaillemme etsiä olennaisuudet; sisällöt ja keinot, joilla haluttu viesti viedään sinne minne asiakas haluaa – kustannustehokkaasti ja vaikuttavasti.

Aloitimme ekologiseen ja eettiseen toimintaan keskittyneen Hyväntekijä Osuuskunnan alla. Helmikuussa 2019 irtauduimme emoaluksesta omaksi viestintätiimiksi. Nimesimme itsemme Tähti Viestinnäksi.

Tiimi

Riitta Nyberg, sisältötuottaja, projektihallinta

FM (historia), pitkä copy writer -kokemus, ääni- ja videotuotannon käsikirjoittaja.

Intohimo harrasteet: Vanha swing ja blues, kokkailu, kulttuuriaktivismi.

Aki Hallikainen, webjärjestelmät, koodaus ja valokuvaus sekä helpdesk-tuki

Automaatioteknikko, ohjelmointi, painoviestintäassistentti

Intohimo harrasteet: Tähtihörhöily ja Seulaset, snooker, darts, pyöräily, frisbeegolf.

Tähti- ja luontokuvia

Anna-Kaisa Pennanen, graafinen suunnittelija, wp- ja someosaaminen

Audiovisuaalisen viestinnän tutkinto, muutosmuotoilija, kuvien tekeminen niin siveltimellä kuin hiirellä.

Intohimo harrasteet:  Fantasiakuvien ja figurien valmistus, roolipelaaminen.

Työnäytteitä

Tero Leppänen, webdevaaja, hakusanaoptimointi

Ohjelmistotuotanto, media-assistentti, webdesign- ja käyttöliittymäsuunnittelukokemus

Intohimo harrasteet: Hard rock- ja konemusiikin soittaminen, kulttuuriaktiivisuus.

Työnäytteitä